Kaupunkimetsäliike

13.7.07

Terveistä nuorista terveitä vanhuksia



Osa Meri-Rastilan rantametsien puolustajien ständistä Kaupunkimetsäliikkeen näyttelyssä. Kuva: Toni Amnell

Helsingin Jyryn puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Yrjö Enne valtuustopuheessaan, joka koski Rastbölen (Vuosaaren Rastilan) alueen ostoa virkistys- ja retkeilykäyttöön v. 1950:

"Mitä enemmän me tällaisia alueita saamme kaupunkimme nuorisolle, sitä vähemmän meille tulee menoja sairaaloista, se on ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa... Se on urheilu ja retkeily, joka antaa vähän enemmän ihmiselle vastustusvoimaa kuin jonkinlainen muu elämä. Jos me nuorison pakotamme viettämään loma-aikansa kaduilla ja kujilla kaupungeissa, ravintoloissa ja tanssipaikoissa, emmekä varaa heille kunnollisia retkeilymahdollisuuksia, silloin me olemme täysin väärällä tiellä. Se kielteisen kannan puolusteleminen, että kyseessä on niin suuri summa ei minusta pitäisi pelottaa ketään, sillä harvoin on kai täällä valtuustossa 120 miljoonaa (aikana, jolloin pennit olivat markkoja) pyydetty parempaan tarkoitukseen kuin tämä on..."

2000 -luvulla varmastikin paljon pienempi osa helsinkiläisistä, nuorisoa tai ei, viettää kesäaikaansa maaseudulla, joten lähivirkistysalueiden merkitys sekä hyötyliikunnalle että luontosuhteen kehittymiselle on vain lisääntynyt näistä Enteen enteellisten ja kauaskatseisten sanojen päivistä.

Yrjö Ennen sitaatti Seppo Aallon luvusta (ss. 347-348) "Urheilu - viihteestä viihdeteollisuudeksi" kirjasarjan "Helsingin historia vuodesta 1945" II osasta "Suunnittelu ja rakentaminen, sosiaaliset ongelmat ja urheilu". Julkaisija Helsingin kaupunki.