Ympäristölautakunta 7.8.2007: Maastotapahtumien suuntalinjoja Helsingin kaupungin luonnonsuojelualueilla

Koko esityslistan voi lukea klikkaamalla ylläolevaa otsikkoa.

4

MAASTOTAPAHTUMIEN SUUNTALINJOJA HELSINGIN KAUPUNGIN LUONNONSUOJELUALUEILLA

Ymk 2006-2349

ESITTELIJÄ

Helsingin kaupunginhallitus palautti 31.1.2005 ympäristölautakunnalle valmisteluun Skatanniemen luonnonsuojelualueen rauhoitusesityksen. Kaupunginhallitus halusi selvittää rauhoitusesityksessä olleen suunnistuskilpailujen kiellon tarkoituksenmukaisuuden yleensä rauhoitettavilla alueilla sekä sen, minkä tyyppisiä kilpailuja kielto koskisi.



Kaupunginhallituksen kehotuksen mukaisesti ympäristökeskuksessa on kuvattu suuntalinjat, jotka koskevat suunnistuskilpailujen ja muiden maastotapahtumien järjestämisen mahdollisuutta Helsingin kaupungin alueella sijaitsevilla tai Helsingin kaupungin ulkokunnissa omistamilla alueilla.


Suuntalinjojen tarkoituksena on kuvata luonnonsuojelualueiden soveltuvuutta maastotapahtumiin ja varmistaa, että maastotapahtumat eivät aiheuta vahinkoa luonnonsuojelualueen luontoarvoille esimerkiksi kuluttamalla kasvillisuutta tai häiritsemällä lintujen pesintää. Mikäli tällaista riskiä ei ole tai tapahtuman järjestäjällä on mahdollisuus ohjata tapahtumaa siten, että riski on vähäinen, ei myöskään ole syytä estää maastotapahtumaa siellä, missä omatoiminen retkeily on sallittua. Rajoitukset voivat olla alueellisia tai ajankohtaan perustuvia, ne voivat kattaa koko alueen tai osan siitä, ja niiden tulee olla perusteltuja kunkin alueen suojelutavoitteiden kannalta luonnonsuojelulain mukaisesti.



Suuntalinjoista järjestettiin kuulemistilaisuus ympäristökeskuksessa 11.12.2006. Lisäksi Suomen Suunnistusliitto ry:lle, Suomen Latu ry:lle, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry:lle sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:lle annettiin mahdollisuus antaa kirjallinen lausunto. Suunnistusliitto ja Latu antoivat yhteisen lausunnon. Suomen luonnonsuojeluliiton aluejärjestön Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin edustaja lausui mielipiteensä kuulemistilaisuudessa. Viranomaisia ja asiantuntijoita edustaneet Ympäristöministeriön, Uudenmaan ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja Espoon ympäristökeskuksen edustajat lausuivat myös mielipiteensä kuulemistilaisuudessa.



Lausunnot ja mielipiteet

Suomen Suunnistusliitto ry. ja Suomen Latu ry. toteavat yhteisessä lausunnossaan mm. seuraavaa:

1) Ehdotetut periaatteet perustuvat virheellisiin laintulkintoihin etenkin luonnonsuojelulain 65 §:stä ja ovat ympäristöministeriön kannanottojen vastaisia. Niiden soveltaminen johtaisi käytännössä maastotapahtumien kieltämiseen luonnonsuojelualueilla.

2) Periaatteiden valmistelu ei ole ollut sopusoinnussa asian laajuuden ja merkittävyyden kanssa. Mahdollisuus tarkentaa jo perustettujen suojelualueiden määräyksiä on säilytettävä.

3) Kaupunginhallituksen hyväksynnän hoito- ja käyttösuunnitelmalle tulee riittää, ja alueellinen ympäristökeskus voi toimia lausunnonantajana. Suunnitelma valmistellaan ympäristölautakunnassa, ja ulkoilualueilla pyydetään liikuntalautakunnan lausunto.

4) Periaatteet ovat liian yleisluonteisia ja niistä puuttuvat tarkat määrittelyt.

Lisäksi lausunnossa perustellaan monin väittein ja esimerkein sitä, että maastotapahtumat eivät ole luonnonsuojelulain 65 §:n tarkoittamia hankkeita tai suunnitelmia, ja arvostellaan valmisteluprosessia hyvän hallintotavan ja siten hallintolain vastaiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri toteaa mielipiteenään mm., että maastotapahtumien järjestäminen luonnonsuojelualueella on periaatteessa mahdollista, jos se voi tapahtua luonnonarvoja vaarantamatta.

Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry. toteaa mm. seuraavaa:

1) Yksipuoliset kaikenkattavat kiellot ja muut kuin maanomistajaluvat eivät ympäristöministeriön mukaan ole tarpeellisia, vaan maastotapahtuman järjestäjän on noudatettava rauhoitusmääräyksiä.

2) Vaatimus erillisistä Natura-arvioinneista yli 50 osallistujaa ylittäviltä partiolaisryhmiltä on kohtuuton, erityisesti koska pienryhmissä ulkoilijoiden määrä on moninkertainen.

3) Pääkaupunkiseudun virkistyskäyttöön soveltuvien alueiden ohjeistusta tulisi yhtenäistää parhaiten Metsähallituksen johdolla.

4) Partiolaisia ei ole otettu mukaan vuoropuheluun alueiden käytöstä ja asianosaisten kuulemista on tarkasteltu pelkästään muotoseikkojen osalta.

Uudenmaan ympäristökeskuksen, Espoon ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen edustaja pitivät keskustelutilaisuudessa suuntalinjoja asianmukaisina. Ympäristöministeriön kantaa ilmentää liitteenä oleva kannanotto, joka koskee kolmen luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelmien luonnoksia.
Ympäristölautakunnan vastine lausuntoihin

Suuntalinjoissa kuvataan huomioon otettavia seikkoja yksittäistä luonnonsuojelualueen rauhoitusesitystä valmisteltaessa. Kunkin alueen rauhoitusesitys ja mahdollinen hoito- ja käyttösuunnitelma valmistellaan yksilöllisesti luonnonsuojelulain edellytysten mukaisesti, ja siinä vaiheessa pyydetään lausunnot asianosaisilta ja tarvittaessa järjestetään kuulemistilaisuuksia. Ympäristölautakunta ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus toimivat valmisteluvaiheessa maanomistajan edustajina. Luonnonsuojelulain mukaiset suojelualuepäätökset tekee ja alueiden hoitoa ja käyttöä valvoo alueellinen (= Uudenmaan) ympäristökeskus. Suuntalinjojen yleisluontoisuuden ja viranomaisten välisen tehtäväjaon perusteella nyt järjestettyä kuulemista voidaan pitää riittävänä. Kyseessä ei ole päätös, vaan nykyisinkin sovellettavien suuntalinjojen esittely.

Ympäristökeskuksen nykyinen luonnonsuojelulain 65 §:n tulkinta noudattaa luonnonsuojeluhallinnon vakiintunutta käytäntöä. Hankkeet, joilla voi olla merkittäviä haittavaikutuksia Natura-alueisiin, tulee arvioida. Useimmiten arvio jää ensivaiheeseen (ei merkittäviä haittoja), jolloin raskasta ja laajaa varsinaista Natura-arviota laji- ja luontotyyppikohtaisine tarkasteluineen ja haittojen lieventämisohjeineen ei tarvitse laatia. Rajoittamaton määrä maastotapahtumia voi kuitenkin aiheuttaa merkittävää haittaa. Noudatettu menettely ei johda maastotapahtumien täyskieltoon. Käytäntönä etenkin suunnistustapahtumissa on jo nyt suojelualueiden ulkopuolellakin, että kulutusta erityisen huonosti kestäviä alueita pyritään kiertämään. Luonnonsuojelualueilla vaaditaan kuitenkin tässä suurempaa tarkkuutta kuin talous- tai virkistysmetsissä. Menettely parantaa häiriön rajoittamista lintujen pesimäaikana.

Sanamuodolla "voimassa oleviin rauhoitusmääräyksiin tai hoito- ja käyttösuunnitelmiin ei ole aihetta tehdä varta vasten muutoksia näiden periaatteiden vuoksi" tarkoitetaan sitä, että suuntalinjojen toteamisen ei ole tarkoitus johtaa rauhoitusmääräysten uusimiseen niillä alueilla, joissa maastotapahtumia on aiemmissa päätöksissä rajoitettu. Mahdollisuus uudelleenarviointiin tarjoutuu, jos alueiden säännöksiä muutetaan muista syistä. Sanamuotoa on tältä osin selvennetty. Suuntalinjoja on jo nyt noudatettu, koska ne perustuvat luonnonsuojelulakiin.

Tavoitteena ei ole teettää omaa Natura-arviota jokaisella yli 50 hengen ryhmällä, vaan laatia hoito- ja käyttösuunnitelmaan ohjeistus, jota noudattamalla pelkän hoito- ja käyttösuunnitelman Natura-arvio on riittävä. Metsähallituksen kanssa on tehty ja tehdään yhteistyötä Nuuksion Natura-alueella, josta pääosa kuuluu Nuuksion kansallispuistoon.

Ehdotusta hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymisestä kaupunginhallituksessa ja alueellisen ympäristökeskuksen toimimisesta vain lausunnonantajana ei ole mahdollista toteuttaa, koska se on ristiriidassa luonnonsuojelulain 6 §:ssä säädetyn alueelliselle ympäristökeskukselle kuuluvan valvontatehtävän kanssa.

Luonnonsuojelualueiden ensisijainen käyttötarkoitus on luonnon suojelu ja niiden osuus viheralueiden pinta-alasta pieni. Pienillä luonnonsuojelualueilla on yleensä rajoitettu jokamiehenoikeudellakin liikkumista, eivätkä tällaiset alueet sovellu maastotapahtumiin.

Suuntalinjat ovat luonteensa mukaisesti yleisiä pelisääntöjä, eikä vaadittuja tarkkoja määritelmiä, kuten alueiden pinta-aloja tai erityisiä linnusto- ja kasvillisuusarvoja ei ole niiden yhteydessä mahdollista eikä tarpeen määritellä lukuarvoina. Suuntalinjoja on joiltakin osin täsmennetty kuulemistilaisuuden jälkeen ja lausuntojen perusteella.

Luonnonsuojelualueiden tarkoitus sekä niitä hoitavat ja valvovat viranomaiset

Luonnonsuojelualueet perustetaan luontoarvojen suojelemiseksi, mutta samalla ne palvelevat ulkoilua ja virkistystä. Opasteilla, kulunohjauksella ja tarvittaessa käyttö- ja liikkumisrajoituksilla pyritään minimoimaan virkistyskäytön suojeltaville luontoarvoille aiheuttama haitta.

Luonnonsuojelualueita koskevista määräyksistä päättävä ja alueita valvova viranomainen on Uudenmaan ympäristökeskus. Helsingissä ja Helsingin omistamilla mailla ulkokunnissa rauhoitusmääräyksiä ja hoitoa suunnittelevat ja valmistelevat Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja ympäristölautakunta, ja käytännön hoitotoimet kuuluvat yleisten töiden lautakunnan ja rakennusviraston toimialaan. Käytännössä ympäristökeskuksen ja rakennusviraston yhteistyö on tiivistä jo valmisteluvaiheessa. Pyydettyään lausunnot muilta asianomaisilta lautakunnilta ympäristölautakunta lähettää rauhoitusesityksen kaupunginhallitukselle, joka hakee rauhoitusta Uudenmaan ympäristökeskukselta. Ympäristökeskus laatii yhteistyössä rakennusviraston kanssa tarvittaessa luonnonsuojelualueelle hoito- ja käyttösuunnitelman, jonka kaupunginhallitus vastaavasti lähettää Uudenmaan ympäristökeskukselle hyväksyttäväksi.

Maastotapahtumien soveltuvuutta luonnonsuojelualueille joudutaan arvioimaan uusia rauhoituspäätöksiä tehtäessä sekä hoito- ja käyttösuunnitelmia laadittaessa ja muutettaessa. Voimassa oleviin rauhoitusmääräyksiin tai hoito- ja käyttösuunnitelmiin ei ole aihetta tehdä varta vasten muutoksia näiden periaatteiden vuoksi. Sen sijaan vanhoja päätöksiä ja suunnitelmia muista syistä päivitettäessä on syytä arvioida uudelleen mahdollisuus ja tarve järjestää maastotapahtumia kullakin alueella sekä tarvittaessa muuttaa määräysten sanamuotoa siten, että suunnistusta ei mainita erikseen, vaan käytetään termiä ”maastotapahtumat”.

Luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueet Helsingissä ja Helsingin omistamilla mailla ulkokunnissa

Luonnonsuojelualueen perustamisedellytyksistä säädetään luonnonsuojelulain 10 §:ssä.

Luonnonsuojelualueen perustamisen yleisenä edellytyksenä on, että:

1. alueella elää tai on uhanalainen, harvinainen tai harvinaistuva eliölaji, eliöyhteisö tai ekosysteemi;

2. alueella on luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja;

3. alueella on erikoinen tai harvinainen luonnonmuodostuma;

4. alue on erityisen luonnonkaunis;

5. alueella on harvinaistuva perinneluontotyyppi;

6. luontotyypin tai eliölajin suotuisan suojelutason säilyttäminen tai saavuttaminen sitä vaatii; tai

7. alue on muutoin niin edustava, tyypillinen tai arvokas, että sen suojelu voidaan katsoa luonnon monimuotoisuuden tai kauneuden säilyttämisen kannalta tarpeelliseksi.

Käytännössä suojelualueilla toteutuu yksi tai useampi kohdista 1–6, kohta 7 tulee harvoin yksinään kysymykseen. Helsingissä tai Helsingin omistamilla alueilla ei ole myöskään yhtään pelkästään maisema-arvojen takia (kohta 4) perustettua luonnonsuojelualuetta. Kohdissa 1-3 ja 5-6 on mahdollista, että vapaa liikkuminen maastossa uhkaa suojelutavoitteita. Helsingin ja pääkaupunkiseudun ominaispiirre on suuri väentiheys, joka vaatii luonnonsuojelualueilla tarkempaa kulunohjausta kuin mitä valtakunnallisesti on keskimäärin tarpeen.

Luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräyksistä säädetään luonnonsuojelulain 24 §:ssä.

Luonnonsuojelualueen perustaminen

Alueellinen ympäristökeskus voi maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella perustaa 10 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun muun luonnonsuojelualueen 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulle alueelle. Harkittaessa alueen perustamista on otettava huomioon myös muut yleiseen etuun liittyvät näkökohdat.

Päätökseen 1 momentin mukaisen luonnonsuojelualueen perustamisesta on otettava tarpeelliset määräykset alueen luonnon suojelemisesta ja tarvittaessa sen hoidosta. Päätökseen otettavalla määräyksellä voidaan luonnonsuojelualueella tai sen osalla myös kieltää liikkuminen tai rajoittaa sitä edellyttäen, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sitä vaatii.

Lähes kaikilla Suomen luonnonsuojelualueilla on rajoitettu jokamiehenoikeuksia kieltämällä kukkien poiminta ja leiriytyminen (esim. kansallispuistoissa on osoitettu telttailualueet). Jokamiehen perusoikeutta, vapaata liikkumista, rajoitetaan vain tarpeen mukaan. Liikkumistarpeen rajoitusten arviointi linnuston pesimärauhan suojelemiseksi on helpompaa kuin kasvillisuuden kulumisen kannalta. Etenkin pienillä suojelualueilla kasvillisuus muuttuu ympäröivän maankäytön erilaisten reunavaikutusten takia. Myös alueen läpi kulkevien polkujen reunoilla kasvillisuus muuttuu muistakin syistä kuin tallausvaikutuksen vuoksi. Koska suojelualueiden merkitys myös virkistyskäytölle on suuri, jonkinasteinen kasvillisuuden muuttuminen on hyväksyttävä. Polkujen merkitys kulutuksen kanavoijina on suurimmillaan pienillä asutuksen keskellä sijaitsevilla suojelualueilla.

Mikä on maastotapahtuma?

Tarkkaa määritelmää maastotapahtumalle ei ole. 1990-luvun rauhoituspäätöksissä asiaa on kuvattu sanoin ”suunnistus- ja muut maastokilpailut ja maastoharjoitukset”. Suunnistus edustaa tyypillistä maastotapahtumaa sikäli, että siinä liikutaan pitkiä taipaleita ulkoiluteiden ja polkujen ulkopuolella. Suunnistusta ei tule kuitenkaan leimata luonnolle erityistä haittaa aiheuttavaksi, eikä erilaisten harrastusten nimeäminen rauhoitusmääräyksissä ole muutenkaan tarkoituksenmukaista, koska uusia lajeja syntyy. Muita maastotapahtumia ovat esimerkiksi opastetut luontoretket, partiotaitokilpailut, erävaelluskilpailut jne. Suunnistus sopii kuitenkin maastotapahtuman esikuvaksi sikäli, että toiminta on hyvin organisoitua ja maastonkäyttölupien kysyminen ennen tapahtuman järjestämistä kuuluu itsestään selvästi lajikulttuuriin. Maastotapahtuma voidaankin määritellä järjestetyksi, maanomistajan lupaa edellyttäväksi tapahtumaksi, jossa liikutaan jalan teiden ja polkujen ulkopuolella. On kuitenkin selvää, että pieni ryhmä voi liikkua maastossa myös ns. maastoharjoituksissa jokamiehenoikeudella ilman maanomistajan lupaa. Nuuksion kansallispuistossa luvanvaraisen maastotapahtuman rajana on ympäristöministeriön vahvistaman hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan 50 henkeä. Tämä käytäntö sopii noudatettavaksi myös Helsingin suojelualueilla.

Maastotapahtumien kannalta kaikki suojelualueet eivät ole kiinnostavia. Maastotapahtumia halutaan järjestää ennen muuta sellaisilla suojelualueilla, jotka ovat riittävän laajoja tai joilla niitä on perinteisesti järjestetty. Myös suojelualueen sijainti ulkoilualueen yhteydessä liikenteellisesti edullisella paikalla lisää painetta järjestää maastotapahtuma osittain tai kokonaan suojelualueella.

Helsingin nykyisten luonnonsuojelualueiden liikkumisrajoitukset

Helsingissä on 40 luonnonsuojelualuetta ja Helsingin omistamilla alueilla ulkokunnissa 5 (taulukko liitteenä); yhteensä alueita on 45. Nykyisissä rauhoitussäännöksissä rajoitetaan jokamiehen liikkumisoikeuksia 39 tapauksessa. Pesimäaikainen maihinnousu- ja liikkumiskielto (yleensä 1.4.–15.8.) on 17 alueella. Liikkuminen on rajoitettu osalle aluetta, tavallisesti merkityille poluille, läpi vuoden tai pesimäaikana 22 alueella. Näistä 8 alueella on lisäksi kielletty maastotapahtumat sanamuodolla ”suunnistus- ja muut maastokilpailut ja maastoharjoitukset”.

Vain 6 luonnonsuojelualueella on vapaa jokamiehen kulkuoikeus. Näistä maastotapahtumat on erikseen kielletty 4 alueella. Ne ovat Slåttmossenin kohosuo, Stansvikin lehto ja kaivosalue, Elisaaren tammisto ja Bengtsårin lehto. Rauhoitussäännöksiin ei ole otettu maastokilpailukieltoa Pihlajasaaren lehtoon eikä Kaitalammen aarnialueelle.

Helsingin kaikilla luonnonsuojelualueilla, joilla linnusto on rauhoituksen perusteena, on rajoitettu pesimäaikaista liikkumista. Käytännössä tämä sulkee pois myös maastokilpailukäytön lintujen pesimäaikaan 1.4.(--31.7.)-15.8. Kun luonnonsuojelualueen pääperusteena on ollut kasvillisuuden suojelu, valtaosassa tapauksia myös jokamiehen kulkua on rajoitettu poluille. Slåttmossenin, Stansvikin, Elisaaren ja Bengtsårin yhteinen ominaisuus on melko suuri pinta-ala (5–17 ha). Tällöin kulumisherkkää kasvillisuutta ei ole pidetty tarpeellisena suojella rajoittamalla jokamiehenoikeutta, mutta maastotapahtumien tuomaa lisäkulutusta ei ole pidetty enää suotavana. Kaikki muodostavat myös isomman viheraluekokonaisuuden sellaisen osan, missä maastotapahtumakiellolla itse luonnonsuojelualueella ei ratkaisevasti rajoiteta mahdollisuuksia toimia laajemmalla alueella luonnonsuojelualueen ulkopuolella.

Ympäristöministeriön kannanotot

Helsingin kaupungin ympäristökeskus sai 3.2.2006 ympäristöministeriöltä lausunnon, joka koski Luukin, Hakjärven ja Pirttimäen hoito- ja käyttösuunnitelmien luonnoksia. Ympäristöministeriö vahvisti 5.9.2006 Nuuksion kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman. Ministeriö pitää tärkeänä yhtenäisiä ratkaisuja koko Nuuksion Natura-alueella.

Lausunnossa ja vahvistuspäätöksessä ministeriö korostaa suunnistus- ja muiden maastotapahtumien samanarvoisuutta muihin käyttömuotoihin nähden. Ministeriö suositteli kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaluonnokseen sisältyneiden maastotapahtumien säännöstelyperiaatteiden (ajankohdan ja osanottajamäärän mukaan) sijaan luonnonpiirteiden ja kulutuskestävyyden arviointia, tapahtumajärjestäjäohjeita ja herkkien alueiden rajaamisesta sopimista tapahtumajärjestäjän kanssa. Lausunto on kokonaisuudessaan listan liitteenä.

Natura-alueiden erityiskysymykset

Natura-alueille sijoittuvien toimintojen lupamenettelystä säädetään luonnonsuojelulain 65 §:ssä. Luontovaikutusten arviointi on toiminnanharjoittajan vastuulla ja sen asianmukaisuutta valvoo alueellinen ympäristökeskus. Käytännössä varsinkin pesimäaikaisten maastotapahtumien vaikutus linnuston pesinnän onnistumiseen on työläs arvioitava.

65 §

Hankkeiden ja suunnitelmien arviointi

Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Edellä tarkoitettu vaikutusten arviointi voidaan tehdä myös osana ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 2 luvussa tarkoitettua arviointimenettelyä.

Luvan myöntävän tai suunnitelman hyväksyvän viranomaisen on katsottava, että 1 momentissa tarkoitettu arviointi on tehty. Viranomaisen on sen jälkeen pyydettävä siitä lausunto alueelliselta ympäristökeskukselta ja siltä, jonka hallinnassa luonnonsuojelualue on. Jos ympäristökeskus itse on hankkeen toteuttaja, lausunnon antaa sen sijasta ympäristöministeriö. Lausunto on annettava viivytyksettä ja viimeistään kuuden kuukauden kuluessa.

Ministeriön kannanotoissa ei oteta kantaa maastotapahtumien järjestäjien kanssa tehtävien sopimusten tai tapahtumajärjestäjäohjeiden ja luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisen Natura-arvion väliseen suhteeseen.

Mikäli maastotapahtumia säädellään rauhoitusmääräyksissä sekä hoito- ja käyttösuunnitelmissa, Natura-arvio voidaan ympäristölautakunnan käsityksen mukaan liittää suunnitelman osaksi. Jos taas herkkien alueiden rajaaminen tapahtuu yksilöllisesti jokaisen tapahtuman yhteydessä, järjestäjä joutuu toiminnanharjoittajana teettämään arvion. Ennen käytännön vakiintumista arviointien ohjaamisessa ja mitoittamisessa tarvitaan eri osapuolten kiinteää yhteistyötä.

Luonnonsuojelualueiden kestävyys

Helsingin luonnonsuojelualueet ovat tyypillisesti pieniä, ja ilman kulkurajoituksia niiden kasvillisuus muuttuisi voimakkaasti. Maastotapahtumien kannalta kiinnostavimpia ovat laajat suojelualueet.

Maastotapahtumat ja jokamieskäyttö aiheuttavat vähiten haittaa suojeluarvoille suojelualueilla, joiden pinta-ala on suuri, kasvillisuus kestävää ja linnustomerkitys suhteellisen vähäinen. Eri luontotyyppien kulutuskestävyyttä voisi karkeasti luonnehtia seuraavasti: suot ja muut kosteikot, kalliometsät ja lehdot kestävät huonosti kulutusta.

Tyypillisin suomalainen metsämaasto, puolukkatyypin kuivahko kangas ja mustikkatyypin tuore kangas, kestävät kulutusta suhteellisen hyvin. Näitä metsätyyppejä on kuitenkin suojelualueilla melko vähän.

Etenkin pienillä luonnonsuojelualueilla kasvillisuus kuluu helposti, ja käyttörajoitukset ovat tarpeellisia. Voidaan ennakoida, että luonnonsuojelualueiden käyttöpaine kasvaa jatkuvasti. Kulunohjauksen päätavoite on pitää valtaosa kävijöistä poluilla kaikilla suojelualueilla. Polkujen ulkopuoliset toiminnot, kuten marjastus tai maastotapahtumat, eivät luonteeltaan sovi kaikille alueille tai niiden osille. Marjastus- ja sienestyskausi sijoittuu kuitenkin kasvillisuuden ja linnuston kannalta kestävään aikaan, maastotapahtumat voivat aiheuttaa häiriötä ja kasvillisuuden kulumista keväällä ja alkukesällä, jolloin vasta kehittyvä kasvillisuus on herkkää tallaamiselle ja linnuilla, kuten monilla nisäkkäilläkin, lisääntymiskausi meneillään.

Ympäristöministeriö korostaa maastotapahtumien ja jokamieskäytön samanarvoisuutta. Maastotapahtumat ovat kuitenkin luvanvaraisia tapahtumia, eikä luvan myöntäjä voi kokonaan siirtää valvontavelvollisuuttaan tapahtumajärjestäjän omavalvonnan varaan.

Luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräyksiä tai hoito- ja käyttösuunnitelmia ei tule laatia niin löyhiksi, että alueen eläimistö häiriintyy tai kasvillisuus vahingoittuu ulkoilukäytön vuoksi samassa määrin kuin tavallisella virkistysalueella. Tämä olisi omiaan hämärtämään virkistys- ja luonnonsuojelualueen välistä eroa. Tavoitteena on edelleen pidettävä, että luonnonsuojelualueella liikkuja tietää olevansa luonnonsuojelualueella, vaikka käyttäisi aluetta vain läpikulkuun. Tästä syystä luonnonsuojelualueet merkitään opastein ja rajamerkein.

Maastotapahtumien järjestämisen yleiset suuntalinjat

Seuraavat yleiset suuntalinjat koskevat lähinnä yli 50 hengen järjestettyjä maastotapahtumia Helsingin kaupungin alueella sijaitsevilla ja ulkokunnissa omistamilla luonnonsuojelualueilla.

Mahdollisuus maastotapahtumien järjestämiseen tulee ilmaista selvästi rauhoitussäännöksissä. Termeistä ”suunnistus” ja ”maastoharjoitukset” luovutaan, koska maastotapahtumia on asiallista käsitellä kokonaisuutena ja mitään toimintaa leimaamatta. Mikäli niiden järjestäminen on ristiriidassa suojelutavoitteen kanssa, ne mainitaan kiellettyjen toimintojen joukossa. Tällöinkin niiden järjestämiseen jää poikkeusmahdollisuus maanomistajan ja Uudenmaan ympäristökeskuksen luvalla. Mikäli maastotapahtumien järjestäminen taas katsotaan mahdolliseksi tietyin ehdoin, ne mainitaan sallittujen toimenpiteiden puolella ehtoineen. Täysin vapaata maastotapahtumien järjestäminen niitä hyvin kestävälläkään luonnonsuojelualueella ei voi olla, koska maanomistajan lupa on aina tarpeen.

Yksittäisen luonnonsuojelualueen soveltuvuutta maastotapahtumiin arvioidaan mm. seuraavien seikkojen pohjalta:

- Linnusto: erityiset linnustoarvot estävät pesimäaikaiset (1.4.–15.8., joissakin elinympäristöissä kausi voi olla lyhyempi) maastotapahtumat, mutta tapahtumat ovat mahdollisia sesongin ulkopuolella. Laajojen suojelualueiden vähälintuisilla osilla maastotapahtumat voivat olla mahdollisia myös pesimäaikana.

- Kasvillisuus: jos erityiset kasvillisuusarvot kattavat vain osan alueesta ja ovat helposti paikannettavissa ja merkittävissä kartalle vältettäväksi alueeksi, ne eivät ole esteenä maastotapahtuman järjestämiselle. Jos koko luonnonsuojelualue on kasvillisuudeltaan herkkää tai suojeltavia lajeja on hajallaan koko alueella, tapahtumia ei tule järjestää kasvukauden aikana.

- Laajuus: laaja alue soveltuu edellisissä kohdissa ilmenevistä syistä maastotapahtumien järjestämiseen paremmin kuin suppea.

- Ajankohta: Esimerkiksi hiihtosuunnistus- ja muut maastotapahtumat maan ollessa roudassa tai lumen peitossa ovat mahdollisia myös luonnonsuojelualueilla.

- Vaikutusten arviointi: järjestämistä puoltaa se, jos maastotapahtuman järjestäjä pystyy arvioimaan ja seuraamaan vaikutuksia. Natura-alueilla se voi merkitä luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisen Natura-arvion tekemistä. Arvio voidaan tehdä myös hoito- ja käyttösuunnitelmasta, mikäli sen sisältämä maastotapahtumien ohjeistus on riittävän yksityiskohtainen. Ellei vaikutuksia pystytä luotettavasti arvioimaan, maastotapahtumia ei tule järjestää.

EHDOTUS

Ympäristölautakunta päättänee merkitä tiedoksi edellä esitellyt yleiset suuntalinjat, jotka koskevat maastotapahtumien järjestämistä luonnonsuojelualueilla.

Pöytäkirjanote esityslistateksteineen ja liitteineen kaupunginhallitukselle, Suomen Suunnistusliitto ry:lle, Suomen Latu ry:lle, Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry:lle ja Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:lle, pöytäkirjanote ympäristönsuojelu- ja tutkimusyksikölle.

Lisätiedot:
Pakarinen Raimo, ympäristötarkastaja, puhelin (09) 310 31534

LIITTEET
Liite 1
Muistio kuulemistilaisuudesta (maastotapahtumat)


Liite 2
Suunnistusliiton lausunto maastotapahtumien suuntalinjoista


Liite 3
YM:n lausunto Luukin ym. hoito- ja käyttösuunnitelmasta


Liite 4
Partiolaisten lausunto maastotapahtumista luonnonsuojelualueilla


Liite 5
Helsingin nykyisten luonnonsuojelualueiden liikkumisrajoitukset