Kaupunkimetsäliike

22.10.07

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Etelä-Suomen metsistä



Mustavuoren ylväitä kalliometsiä. Kuva: Toni Amnell

Artikkeli julkaistu alunperin Suomen luonnonsuojeluliiton www-sivulla, ja sen pääsee näkemään myös klikkaamalla otsikkoa.

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Etelä-Suomen metsistä

(18.12.2003) Luonnonsuojeluliitto on huolissaan Etelä-Suomen metsien suojelun jähmeästä etenemisestä.

Oulujärven eteläpuolinen Suomi on metsien suojelun tyhjiötä, sillä alueen metsistä on suojeltu vain noin yksi prosentti. Suojelun tarve on ollut tiedossa jo kauan, mutta valtioneuvosto on silti siirtänyt mahdolliset päätökset suojeluohjelmasta vuoteen 2007. Siihen asti kokeillaan vapaaehtoisia suojelukeinoja muutamilla alueilla sekä toivotaan Metsähallitukselta lisäsuojelua valtionmailla niin sanotun Metso-ohjelman osana. Samaan aikaan metsätalouden tehostamiseen suunnataan huomattavaa lisärahoitusta.

Luonnonsuojeluliitto on erityisen huolissaan siitä, ettei metsien luonnonarvojen vaalimiseen käytetty panos vastaa alkuunkaan niihin ongelmiin, mitä voimakkaat hakkuut metsäluonnon monimuotoisuudelle aiheuttavat.

"Valtio tukee Etelä-Suomen metsien hakkuita ja kunnostusojituksia kymmenkertaisesti sillä rahamäärällä kuin mitä heikon suojelutilanteen hoitoon käytetään. Tämä kertoo yhteiskunnan painotuksista surullista kieltä. Toiminnan seuraukset nähdään jatkossa yhä köyhtyvänä lajistona ja metsämaisemana", Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Harkki sanoo.

Joulurauha valtion metsiin?

Myös valtion metsissä hakkuut jatkuvat voimakkaina niin suojelun kuin virkistyskäytönkin kannalta arvokkailla alueilla, kuten tänään toistamiseen kiistellyllä Lopen Keihäsjärven alueella. Luonnonsuojeluliitto toivookin nyt joulurauhaa kiistanalaisiin metsiin.

"Luonnonsuojeluliitto on ehdottanut Keihäsjärven alueelle ennallistettavaa suojelumetsää. Toivoisimme, ettei alueen hakkuita jatkettaisi ennen kuin pääsemme keskustelemaan aloitteesta ensi vuonna Metsähallituksen Länsi-Suomen luonnonvarasuunnitelman päivityksen yhteydessä", sanoo Marjo Kuisma, Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja.

Valtioneuvosto on antanut liikelaitos Metsähallituksen päättää itse suojelutoimista valtionmailla. Ennakkotietojen mukaan tämä on johtanut suojelukohteiden valinnassa niin tiukkaan seulontaan, että kyseessä on lähinnä yksittäisten metsäkuvioiden säästäminen arvokkaiden luontokohteiden säästämisen sijasta. Tämä ei ole suojelutilanteen parantamisen kannalta järkevää.

Luonnonsuojeluliitto haluaa muistuttaa, että Etelä-Suomessa metsäluonnon monimuotoisuuden ahdinko on vakava. Alueelle kohdistuu huomattava osa vuotuisista hakkuumääristä, ja niitä ohjataan erityisesti luonnon kannalta tärkeisiin vanhoihin kuusimetsiin. Kehitys on uhka monille jo harvinaistuneille metsien lajeille. Liiallisista hakkuista kärsii myös metsien monikäyttö. Etelä-Suomen metsien suojeluun tarvittaisiin pikaisesti rahoitusohjelma, joka turvaisi arvokkaimpien kohteiden suojelun jo ennen vuotta 2007. Valtionmaiden roolista Etelä-Suomen metsien suojelussa tulisi keskustella laajasti ja riittävä suojelu taata joustolla liikelaitoksen tulostavoitteessa.

LISÄTIEDOT:

Sini Harkki, metsäasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 582 1107
Marjo Kuisma, puheenjohtaja, Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri, puh. 050 593 0796